Ylioppilaskunnan Soittajat

Etusivu

Historia

Kuvassa Ylioppilaskunnan Soittajien perinteinen Vappumatinea. Kuvassa on ihmisiä tanssimassa Vanhan ylioppilastalon vanhan näköisessä juhlasalissa.

Ylioppilaskunnan Soittajat ry. perustettiin 14.4.1926 HYY:n alajärjestöksi. 8.7.1970 YS merkittiin yhdistysrekisteriin, ja siitä lähtien se on ollut itsenäinen korporaatio. YS on edeltäjineen uskollisesti vaalinut yliopiston ja ylioppilaiden perinteitä sekä toiminut merkittävästi suomalaisen kulttuurin ja musiikkielämän kehittämiseksi ja ylläpitämiseksi koko neljännesvuosituhantisen historiansa.

Vaikka Ylioppilaskunnan Soittajat perustettiin vasta 1920-luvulla on YS:n suoralla edeltäjällä, Akateemisella kapellilla, erittäin pitkät perinteet, jotka ulottuvat peräti 1700-luvulle asti. Onkin varmasti monille yllätys, että mikäli Akateemisen kapellin aika otetaan huomioon, YS on Suomen vanhin orkesteri. Akateeminen kapelli vaan ei alkuaikoinaan pitänyt julkisia konsertteja.