Vuonna 2003 orkesteriin päässeen kommentteja.
Olen Katri, 21v, kotoisin Keravalta. Opiskelen uskontotiedettä Helsingin yliopistossa. Olen opiskellut ja soittanut Ylioppilaskunnan Soittajissa yhden vuoden ajan.
Pyrit viime syksynä YS:ään. Miksi?
Pidän kovasti orkesterisoitosta. Olin lopettanut musiikkiopiston ja halusin jatkaa harrastusta.
Oliko sinulla mielikuvaa orkesterista ennen koesoittoa? Jos oli, niin millainen?
Varsinaista mielikuvaa ei ollut. Olin kylläkin "aina" tiennyt YS:n olemassaolosta.
Paikalla oli yllättäen melko paljon väkeä. Koesoitto ei ollut mitenkään kamala tapahtuma. Siellä ei päässyt soittamaan kovin pitkään.
Millainen oli ensivaikutelmasi orkesterista harjoituksissa?
Sekava, sali oli aivan täynnä. Olin yllättynyt siitä, kuinka moni tuntui jo osaavan stemmojaan.
Olivatko fuksiaiset pelottava tapahtuma?
Eivät. Ne olivat hauska tapahtuma!
Mainitse jokin 1. YS-vuotesi kohokohta.
Kun olimme orkesterin talkoissa siivoamassa Ullanlinnanmäkeä. En ole koskaan ennen haravoinut nakkeja.
Näin vuoden jälkeen, vastasiko ensivaikutelmasi orkesterista todellisuutta?
Orkesteri tuntui ensin suunnattoman isolta ja meluisalta, mutta paljastui huomattavasti ensivaikutelmaa mukavammaksi.
Oliko YS:n organisaatio yllätys?
Kyllä. En ollut kuvitellut, että siellä on niin paljon virkoja, joita ihmiset joutuvat hoitamaan.
Millaisia terveisiä toivottaisit YS:ään aikoville?
YS:ään kannattaa pyrkiä, ja kannattaa masentumatta pyrkiä uudelleen, vaikka ei heti pääsisi sisään. Ja kun pääsee, edelliseen kohtaan viitaten: YS:ssä kannattaa ottaa heti jokin virka, siinä sopeutuu ja tutustuu ihmisiin nopeammin!
(Haastattelija: Toni Lähteinen)