Ylioppilaskunnan Soittajat juhlii tässä kuussa 75. ikävuottaan. Ensimmäinen juhlakonsertti oli Tapiolasalissa, ja jatkoa seuraa Jean Sibeliuksen musiikin merkeissä 21. huhtikuuta Yliopiston juhlasalissa. Pari viikkoa sitten Tapiolasalissa konsertoi Polyteknikkojen Orkesteri, jolla on ikää neljä vuotta enemmän kuin YS:llä.On hienoa, että maan kahdella johtavalla akateemisella oppilaitoksella on näin perinteikkäät orkesterit. Pelkkä perinne ei kuitenkaan tee vielä autuaaksi. Kysymys on tradition elinvoimasta.Ilo onkin todeta, että sekä YS että PO ovat elämänsä kunnossa, parempia ja iskukykyisempiä kuin lähimenneisyydessä. Todennäköistä on, että ne elävät nykyään koko historiansa kukoistuskautta - kuten koko Suomen esittävä säveltaide.
Kun tarkkailee YS:n ja PO:n ulkoista olemusta, ei voi olla huomaamatta, kuinka naiset ovat Suomessa kulttuurin kantava voima. Kummatkin orkesterit ovat huomattavan naisvaltaisia, ja YS:ssä naisia on vieläkin enemmän kuin PO:ssa, selvä enemmistö.
Se on luonnollinen seuraus siitä, että Helsingin yliopistossa naisopiskelijoiden määrä on prosentuaalisesti yli kaksi kertaa korkeampi kuin Teknillisessä korkeakoulussa.
Jos Ylioppilaskunnan Soittajia ja Polyteknikkojen Orkesteria hieman vertailee, teknisissä taidoissa ei huomaa ratkaisevia eroja. Taso on kummassakin ilahduttavan korkea, ja taitavia soittajia on tasaisesti joka soitinryhmässä.Tiettyjä luonne-eroja voi kuitenkin panna merkille. PO:ssa on vauhdikasta rytmistä driveä ja iloista teekkarihenkeä, joka ilmenee värikkäänä soittoriemuna. YS pitää puolestaan kiinni tietystä akateemisesta arvokkuudesta ja osoittaa monumentaalisuuden ja klassisen suuruuden tajua.
YS:n konsertin pääteos oli Antonín Dvorákin sellokonsertto, jonka orkesteriosuudesta Tuomas Rousi maalasi rikkaan ja avaran romanttisen sointimaailman. Yhteisforteissa orkesteri syttyi aina uudelleen vuolaasti räiskyvään menoon, mutta suvantokohdissa se helposti unohtui kauniisti soivien haaveiden valtaan, ja liike pysähtyi. Martti Rousi sai kuitenkin ekstaattisesti kiitävällä taituriotteellaan vedettyä orkesterin liikkeelle päiväunelmien parista.Avausnumerona oli Ludwig van Beethovenin Egmont-alkusoitto, joka alkoi hieman hauraasti mutta kohosi yhä jykevämpään ja kiinteämpään voimaan.
Ernest Pingoudin Viisi sonettia kamariorkesterille (1918) tekivät hieman epämääräisen vaikutuksen, kuten yleensäkin Pingoudin musiikki.
Edouard Lalon alkusoitto oopperasta Le Roi d'Ys, YS'n kuningas, oli ilmeisesti valittu nimensä tähden konserttiin. Se antoi Rousille hyvän tilaisuuden venyttää orkesterista tiivistä ja sitkeää sointilinjaa.
Hannu-Ilari Lampila