Oopperadramatiikkaa kirkon holvien alla
Kirkko ei ole ihan tavanomaisin paikka oopperan esittämiseen. Toisaalta kyse ei sentään ole aivan ainutkertaisesta ilmiöstä - tunteehan historia esimerkiksi keskiaikaiset mysteerinäytelmät ja toisaalta modernina aikana Brittenin tuotannosta ns. kirkkoparaabelit, kirkollisiin aiheisiin kirjoitetut puolidramatisoidut musiikkinäytelmät.Turkulaisille alue on puolestaan läheinen Mikko Heiniön pari vuotta sitten kantaesitetystä kirkko-oopperasta Riddaren och draken, jossa lajiperinteeseen etsittiin uutta näkökulmaa. Mutta oopperalavalle kirjoitetun oopperaklassikon toteuttaminen kirkossa on jotain muuta, vaikka kyseessä olisikin konserttiesitys.
Tiistaina Mikaelinkirkossa esitettiin Puccinin Tosca. Asialla olivat Ylioppilaskunnan Soittajat ja Suomen Laulu solisteineen Jyri Nissilän toimiessa kapellimestarina.Minusta ideassa ei ollut mitään erityisen vieroksuttavaa, vaikka teoksen aihepiiri ei olekaan uskonnollinen. Ensimmäisen näytöksen tapahtumathan sijoittuvat Sant' Andrea della Vallen kirkkoon Roomassa.Produktio on toteutettu hyväntekeväisyyshengessä, mutta ainakaan Turun esityksen osalta hyvään osoitteeseen ei ole menossa mitään huikeita rahasummia. Väkeä oli paikalla aika niukasti, oletettavasti loppukevään konserttisuman takia, mutta myös tilaisuuden markkinoinnin keveyden vuoksi.Akustisesti kirkko toimi ihan hyvin, mutta suurempi väkimäärä olisi vähentänyt kaikua, ja näin olosuhteet olisivat olleet vielä otollisemmat.
Ammattitaitoista harrastajamusisointia
Toscan esitys oli parhaimmillaan loistava ja huonoimmillaankin suorastaan yllättävän hyvä. Ylioppilaskunnan Soittajille on annettava korkeat pisteet antaumuksellisesta työstä ja sen mukanaan tuomasta korkeatasoisesta soitannollisesta panoksesta. Vaikka teoksen edetessä väsymys alkoikin ilmiselvästi syödä parasta terää musisoinnin skarppiudesta, kokonaisuus oli hyvin nautittava.Jyri Nissilä teki hyvää työtä intensiivisenä ja huolellisena musiikinjohtajana. En ollut kaikissa kohdissa samoilla linjoilla hänen temporatkaisujensa kanssa, mutta Nissilä teki komeita, persoonallisia detaljeja ja loi siten erityistä mielenkiintoa tulkintaansa.Suomen Laulun osuus jäi osittain hiukan valjuksi, mikä varmaankin johtuu akustisista olosuhteista. Lehtereiltä laulettaessa jotkut kirkkosalin kolkat saattavat jäädä sillä tavoin pimentoon, että erinäisiä oleellisia seikkoja ei kuule. Mieskuoron suorituksesta en tahtonut saada omalle paikalleni juuri minkäänlaista kuvaa, siinä määrin huono oli kuuluvuus.
Loistava solistikaarti säväytti todellakin esityksillään. Ensinnäkin on kiitettävä ensemblen tasoa kokonaisuudessaan, sillä aina pienimmistä rooleista alkaen mukaan oli saatu kovatasoisia laulajia.
Kouta Räsäsen laulu Sakristaanin, Sciarronen ja vanginvartijan rooleissa oli sonorisuudessaan a dynaamisessa iskukyvyssään komeaa kuultavaa. Uusi tuttavuus Kristjan Mõisnik Angelottin tehtävässä teki vaikutuksen jalostuneella äänellään; hänestä epäilemättä kuullaan vielä. Spolettan osuudesta vastannut Jussi Myllys oli myös hyvä, heiveröistä matalaa rekisteriä lukuunottamatta. Kalle Lindrothiakin kuunteli mielikseen paimenen pikkuisessa poikasopraano-osuudessa.
Päärooleissa oli kansainvälisen tason laulajia. Hannu Jurmun äänessä on aitoa italialaista kalsketta, korkeat äänet toimivat hyvin ja dynamiikassa on sävyjä. On omituista, ettei häntä käytetä Kansallisoopperassa. Don Carlon nimiosaan hän sopisi äänensä puolesta oivallisesti ja suoriutuisi italialaisesta roolista selvästi venäläisiä laulajia paremmin.
Jurmun heikkoudeksi on tämän esityksen valossa laskettava puolivillainen keskittyminen Cavaradossin roolin sisäiseen puoleen. Duetot Toscan kanssa jäivät osittain valjuiksi, kun sankari ei vaikuttanut kuuntelevan rakastettuaan tämän laulaessa.
Hannu Niemelä oli Scarpiana erinomainen. Ääni on solakka, ytimekäs ja sävyissään rikas. Roolihahmonsa kylmän kovuuden ja laskelmoidun julmuuden hän toi hienovaraisesti ja tyylikkäästi esiin. Kyseessähän on Otellon Jagon rinnalla yksi italialaisen baritonikirjallisuuden ristiriitaisimmista henkilöistä, rooli, johon pitää valaa aivan omanlaistaan eleganssia, jotta sen pahuus pääsisi kunnolla esiin.
Sokerina pohjalla on tietysti Taina Piiran jumalaisesti toteuttama nimiosa. Piiran ääni toimi aivan ihanasti ja se sopii kuin valettu Toscan tehtävään. Volyymi on sähköistävä ja sointi säkenöivä, mutta siltikin äänen tumma perusväri säilyy.
Epätarkkuuksia teosesittelyssä
Oopperan esittelyteksti vaatii muutaman huomautuksen. Ensinnäkään kolmannen näytöksen tapahtumapaikka Sant' Angelin linna ei sijaitse kilometrien päässä Tiber-joesta vaan etäisyyttä on vain muutama kymmenen metriä. Toisekseen Toscassa on lukuisia lyyrisiä numeroita, mm. Toscan ja Cavaradossin aariat.
Kolmanneksi näytelmäkirjailija Victorien Sardoun luoman Floria Toscan henkilöhahmon esikuvana on tiettävästi ollut samanniminen nainen. Ainakaan esikuva ei ole ollut Lina Cavalieri, italialainen sopraano, joka teki 1900-luvun alussa uransa ja lauloi mm. Metropolitanissa Enrico Caruson kanssa.
Matti Lehtonen