Ylioppilaskunnan Soittajat

Etusivu

Helsingin Sanomat 13.5.2004

YS syttyi elinvoimaan

Ylioppilaskunnan Soittajien konsertti Järvenpäätalossa. Kapellimestari David Searle, pianosolisti Anna Kuvaja. - Sibelius, Prokofjev, Pohjannoro, Nielsen.

Järvenpää. Ylioppilaskunnan soittajat pitää nykyään erityisen innostuneesti ja iskukykyisesti huolta pitkistä perinteistään, jotka alkoivat niinkin varhain kuin Turun akateemisen kapellin perustamisvuonna 1747.

YS:n korkean tason taustalla on sama ilmiö, joka on kehittänyt suuresti koko maan musiikkikulttuuria parin viime vuosikymmenen aikana.

Se nauttii Suomen laajan ja hyvin organisoidun musiikkioppilaitosverkoston taitavan koulutuksen hedelmistä.

Joskus YS:stä on saattanut saada kuvan, että se pitää turhankin tiukasti kiinni perinteensä velvoittamasta akateemisesta arvokkuudesta. Voi olla, että kapellimestari ja soittajat halusivat nyt näyttää, että orkesteri pystyy repäisemään ja syttymään räiskyvään voimaan.

David Searlen johtamalle YS:n kevätkonsertille oli annettu nimeksi Con forza (Voimakkaasti).

Jo pelkästä soinnin suuresta volyymista, joka irtosi orkesterista Järvenpäätalon erinomaisessa, lämpimässä akustiikassa, on annettava tunnustus.

Kysymys ei kuitenkaan ollut raa'asta voimasta, vaan ennen kaikkea virtaavasta, värikkäästä elinvoimasta ja hyvin harjoitetusta iskukyvystä. Tätä kaikkea oli ennen kaikkea konsertin päätösnumerossa, Carl Nielsenin neljännessä sinfoniassa, Sammumattomassa.

Avausnumero, Jean Sibeliuksen Aallottaret eteni melko yksivakaisesti, tasaisen harmaana, ja valopilkkuina olivat vain puupuhaltimien soolot ja pyörteet.

Seuraava teos, Sergei Prokofjevin kolmas, C-duuri-pianokonsertto vapautti orkesterin ilmeen ja sytytti soittoon iloista potkua, vaihtelevaa liikettä ja teräviä tunnelmavaihdoksia. Solistina oli Anna Kuvaja, notkea- ja nopeasorminen nuori pianistikyky, joka rytmisesti ei kuitenkaan ollut aina eksakti.

Kantaesityksenä kuultiin YS:n tilausteos, Hannu Pohjannoron XL. Meno oli rajua, joskaan ei erityisen omintakeista. XL on hyvin toimivaa orkesteriräiskettä, jota ei tarvitse kohdella silkkikäsinein.

Hannu-Ilari Lampila

-> Ylioppilaskunnan Soittajien konsertti Con forza tänään klo 19 yliopiston juhlasalissa.

07.05.2009 18:05 - Ahti Syreeni