Toivo Kuulan kuoroteokset tarjoavat melkoisen koulun laulajille. Siksi varmasti aikalaiskollega, kuoromies Heikki Klemetti mielellään sparrasi nuorta säveltäjää - joskin konsertin käsiohjelman sitattien mukaan melko äkäisin sävyin, kun Kuula oli kirjoittanut teoksiinsa "luonnon esteitä", aivan liian korkeita ja matalia säveliä.
Pasi Hyökin johtamalle Akateemiselle Laululle apunuottiviivoilleen jääneet sävelet olivat lähes kauttaaltaan kunnialla selvittyjä haasteita, siinä missä rikkaiden rytmikuvioiden luomat hienot äänikollaasitkin Sekakuorolaulujen opuksista 11 ja 21.
Lauluissa kuuluu kunnioitettavaa traditionaalista tulkintaa yhdistettynä uudenlaiseen notkeuteen ja eteenpäinmenoon. Joskaan Tuuti lasta, tuonelahan ja Keinutan kaikua eivät ole parhaimmillaan nopeina versioina.
Vaativat Karavaanikuoro ja Meren virsi vahvistivat kuvaa Hyökin ja Kuulan laulukoulujen hyödyllisyydestä. Yhdessä Ylioppilaskunnan Soittajien kanssa esitetty fuugaan huipentunut monen tyylin summa, Stabat Mater, kruunasi illan.
Kuulan Eteläpohjalainen sarja nro 1 on haikeassa melodisuudessaan miellyttävä orkesteriteos. Ylioppilaskunnan Soittajien kapellimestari oli omaksunut maakuntamentaliteetista myös uhon, mutta forte sinänsä ei luo fiilistä. Orkesterin soittajat voisivatkin omia saman meiningin kuin kuoro, unohtaa pienet ja todeta yleisilmeessään, että koska hyvin menee, niin antaa mennä vaan.
Annamari Salmela