Vaikuttavia tulkintoja harrastajavoimin
SävellYS. Ylioppilaskunnan soittajien konsertti Sigyn-salissa 21.4. David Searle, kapellimestari. Stravinsky, Markku Klami, Shostakovitsh.
Kuultuani joskus aikaisemmin Stravinskyn sävellyksen Sinfonioita puhaltimille, en pitänyt siitä, enkä ole pitänyt kovin hänen muustakaan ?uusklassisen tyylikauden musiikistaan?. Nyt pidän: partituurit pysyvät samana, mutta kuulija voi muuttua.
1920-luvulla ja sen jälkeen syntyneet sävellykset katsovat - pinnalta tarkasteltuna - taaksepäin, mutta niissä on aina jotakin omintakeista. Stravinsky kirjoittaa tahtomusiikkia, jonka voi yhdistää vaikkapa venäläiseen luontoon.
Helsingin yliopiston Ylioppilaskunnan Soittajat on täysi sinfoniaorkesteri, joka muuntuu erilaisiin pienempiin ryhmiin aina tarpeen mukaan. Puhaltajien esitys Stravinskyn teoksesta eteni David Searlen johdolla joustavasti, mutta Debussyn muistolle sävelletty teos päättyy yllättävästi. Olisin kuunnellut raikkaasti tulkittua musiikkia pitempäänkin.
Säveltäjä Markku Klamin otteessa on eetosta, mikä on hyvä merkki ja josta kannattaa pitää kiinni säveltäjän joskus kivikkoisellakin taipaleella. Orkesteriteosta sight-energy-vague-ocean (2005) leimaavat laveat ja rikkaat kenttämäiset sointiavaruudet, joissa on mukava viipyä.
Kineettistä liike-energiaa teoksessa on sen sijaan vähän, ja tyylillisesti koin sävellyksen dikotomisena: hillitty melodiikka ja rikas harmonia tuntuivat olevan eri puusta veistettyjä. Teos sai intensiivisen tulkinnan ja jätti lupaavan vaikutelman.
David Searlella on muodon ja dramaturgian tajua. Hän pystyy saamaan harrastajaorkesterista parhaan irti: Shostakovitshin Sinfonian nro 5. op. 47 d-molli tulkinta oli kokonaisuutena erittäin vaikuttava. Muutamia pieniä, lähinnä vaskipuhaltimissa sattuneita lipsahduksia lukuunottamatta orkesteri soitti puhtaasti ja parhaaseensa yltäen.
Tähän päästiin - mahdollisesti - ottamalla nopeiden osien tempoista hitusen pois. Esimerkiksi viimeisen osan tempomerkintä Allegro non troppo liittyy vain osan aloitukseen. Sen jälkeen tempo kiihtyy pitkän matkaa tasaisesti, minkä Shostakovitsh on merkannut tarkasti partituureihinsa. Tempojoustot eivät kuitenkaan vaikuttaneet tulkinnan koskettavuuteen.
Teosta on harjoiteltu. Ensimmäisen osan alku oli täsmällinen, toinen osa keinui tanssillisesti burleskeine sävyineen. Jousten puhdas sointi ja puhallin- sekä muut soolot olivat kertakaikkiaan nautittavia. Ääriosien huipennukset vyöryivät hienosti päälle, jos näin voi sanoa.
Erityisesti mieltäni kiinnittivät jotkin trumpetin, fagotistin ja oboistin soolot, mutta orkesterimusiikki on yhteistyötä, jossa kokonaisuus on osiensa summa ja joka Ylioppilaskunnan Soittajien esityksissä tuotti erinomaisen tuloksen.
ATTE TENKANEN