Orkesteri
Ylioppilaskunnan Soittajat (YS) on Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) piirissä toimiva lähes satahenkinen sinfoniaorkesteri ja Suomen vanhimman sinfoniaorkesterin satavuotias perillinen.
Orkesterin juuret ulottuvat vuoteen 1747, jolloin Turun akatemian yhteyteen perustettiin Akateeminen Kapelli, maamme ensimmäinen vakituinen orkesteri. 1920-luvulla sen orkesteritoiminta organisoitiin uudelleen ja Ylioppilaskunnan Soittajat perustettiin 14. huhtikuuta 1926. Yhdistysrekisteriin YS merkittiin vajaat 50 vuotta myöhemmin 8. heinäkuuta 1970, mistä lähtien se on ollut itsenäinen musiikkikorporaatio.
Kuva:
YS ensikonsertissaan tohtori Toivo Haapasen johdolla Vanhalla ylioppilastalolla vuonna 1926. (Kansalliskirjasto)
Vuoden mittaan vähintään kaksi suurta sinfoniaohjelmistoa.
Lisäksi orkesteri esiintyy säännöllisesti akateemisissa tilaisuuksissa ja muissa tapahtumissa. Konserttimatkoja tehdään jokaisella kaudella: Suomen rajojen sisäpuolella joka vuosi, ulkomailla muutaman vuoden välein. Euroopan-kiertueista tuoreimpia ovat matkat Viroon 90-vuotisjuhlavuonna 2016, Saksaan ja Puolaan vuonna 2011 sekä Ruotsiin ja Tanskaan vuonna 2008.
Pääosin musiikkiharrastuksessaan lähes ammattilaistasolle edenneitä, akateemisen uran valinneita opiskelijoita.
Orkesterin jäsenet ovat lähinnä Helsingin yliopiston opiskelijoita, mutta mukana on opiskelijoita myös muun muassa Aalto-yliopistosta, Taideyliopistosta ja Metropolia Ammattikorkeakoulusta. Orkesteri on kantaesittänyt lukuisia sävellyksiä. Satavuotiskonsertissaan huhtikuussa 2026 YS kantaesitti Elisar Riddeliniltä tilatun orkesteriteoksen Taivaannaula.
Monet suuret kapellimestarit ovat aloittaneet uransa YS:ssä.
Heihin lukeutuvat muun muassa John Storgårds, Jussi Jalas, Esa-Pekka Salonen ja Leif Segerstam. Viime vuosien aikana orkesterin taiteellista tasoa ovat kohottaneet David Searle, Mikk Murdvee, Tomas Djupsjöbacka ja Aku Sorensen. Nykyisin orkesterin kapellimestarina toimii Mateusz Gwizdałła.
Kaikki YS:n historian kapellimestarit löydät täältä.
Kapelli-
mestari
Mateusz Gwizdałła
Australian-Polish conductor-composer based in Helsinki, Finland, Mateusz (Mati) Gwizdałła (b.1993, he/him) is an alumni of the prestigious Sibelius Academy conducting class under prof. Sakari Oramo, and winner of the 2023 Kodaly International Conducting Competition. A rising talent in the Finnish musical scene, Mateusz has had recent debut performances with the Finnish Radio Symphony Orchestra, the Helsinki Philharmonic Orchestra, Tapiola Sinfonietta, Avanti! Chamber Orchestra, Jyväskylä Sinfonia, and Pori Sinfonietta.
Mateusz is the conductor for the Polish pop-folk group Kwiat Jabłoni in their symphonic-scale Przesilenie album and tour. He has worked in Poland at Sinfonia Iuventus, the Szczecin Philharmonic, the Białystok Opera, and the Szczecin Opera House, ‘Opera at the Castle', where he was their full-time assistant conductor for two seasons (2019-2021). His teachers have included Johannes Schlaefli, Jorma Panula, Kenneth Montgomery, Martyn Brabbins, Eva Ollikainen, Antony Hermus, Dima Slobodeniouk, Anna-Maria Helsing, Hannu Lintu, Leo McFall, Christoph Altstaedt, Johannes Fritzsch, Monika Wolińska, Luke Dollman and Benjamin Northey.
Mateusz was selected as YS’s conductor by the orchestra in August 2026.
Kuva: Paweł Cegielski
Lisätietoa: mateuszgwizdalla.com